Saalista tulee

Eilen käväistiin taas yhden luolan lyhyt reissu, josta saaliiksi supipariskunta. Mukana ollut nuoriso-osasto (saku ja mäyräkoira) harjoittelivat ensimmäisen ja Hertta työsti toisen. Tehot oli tällä kertaa kohillaan.

Kerrankin paistoi aurinko ja päästiin valoisan aikana vielä kotiinkin! Ensi viikonloppuna onkin sitten varmasti luvassa pitempiä päiviä…

Ja tulevan loman kunniaksi ilmoittauduin vielä agility-kisoihinkin, jotteivät pääse sitäkään unohtamaan kokonaan. Tai rehellisesti sanottuna: minä en pääse unohtamaan

“Lomaa” odotellen siis!

Juuri kun pääsin sanomasta

että joskus tulee hopeaa kaulaan, niin tietysti niin taas kävi!

Sunnuntai-aamun pikkupakkasessa lähdimme kokeilemaan lume-koetta pikaisella varoitusajalla. Maapesä oli laaja, ulkona mäyrän tuomat heinät. Ja niinhän siinä kävi, ettei Hertta saanut purettua mäyrän tulppaa niin, että olisi eläintä löytänyt. Keskeytin kokeen, kun tajusin, ettei sillä työskentelyllä tulosta tulisi, vaan koira tarvitsee vielä apua tulpan purkamisessa.

Samalla kuitenkin tuli paikalliselta metsästysseuralta pyyntö tulla etsimään muutamaa tuntia aikaisemmin ammuttua haavakko-peuraa, joten lähdimme Hertan kanssa paikan päälle katsomaan löytyykö verijälkeä viimeiseltä makuulta. Alku ei näyttänyt lupaavalta, kun Hertta kieltäytyi lähtemästä suuntaan johon metsästäjät sanoivat peuran juosseen. Onneksi joku porukasta äkkäsi, että saattoihan se kyllä juosta muuallekin, ja kun annoin Hertalle vapaat kädet (tai siis nenän), niin johan alkoi tapahtua. Laajalla kaarella se etsi jäljen kokonaan eri suunnasta, ja ylhäällä mäen päällä saatiin varmistus oikeasta ilmaisusta, kun löydettiin sorkanjäljet ja veritipat.

Tunnin verran etenimme jälkeä reipasta tahtia, yli ojien ja lammikoiden, ja Hertta kulki eteenpäin määrätietoisesti. Lopulta sen vauhti hieman hiipui ja se alkoi nuolla huuliaan ja vilkuilla minua. Epäilys jo iski mieleeni, mutta samassa ampuja näki peuran katoavan metsikköön edellämme. Kohdalta löysimme makauksen, eli Hertta olikin vain ilmaissut minulle, että nyt ollaan lähellä. Nyt pääsimmekin sitten jo järjestämään passiketjua ja pidimme pienen tauon, että peurakin rauhoittuu.

Matkan jatkuttua alkoi vartin päästä sama vilkuilu ja huulten nuoleskelu, ja pääsimme peuraa jo 20 metrin päähän. Jatkoimme edelleen matkaa ajaen sitä kohti passiketjua. Taas meni vartti, ja Hertta alkoi saman vilkuilun. Nyt näinkin peuran seisomassa edessämme rinteessä, ja viittilöin ampujan paikalle. Hertan kanssa odotimme kyykyssä paikoillamme, kun ampuja etsi hyvän paikan, ja niin saatiin peura lopetettua. Olipa hieno päätös jäljestykselle!

Ei hullumpi saalis tämäkään

Niin se vaan lume-kokeen pettymys vaihtui onnistumisen tunteeseen!

————————————————————————–

Kultaa tuli sitten kaulaan lopulta myös siltä luolalta, kun maa avattiin siitä tulpan yläpuolelta: Siitä eteenpäin homma toimi totuttua kaavaa, ja lopulta oli maanpinnalla myös pari mäyrää. Toinen tuli pinnalle Hertan työstämänä ja toinen paikalla olleella mäyräkoiralla.

Onneksi ei ole nyt ainakaan viikkoon vapaapäiviä töistä, niin ei tarvitse rehkiä näin paljon!

Jahtia, jahtia

alkaa olla nyt ohjelmassa viikoittain.

Tutka kaulaan ja pimeyteen

Luolametsästys on sen verran rankka laji, että jätämme nyt suosiolla muut kisat ja kokeet pois. Muutenkin haluan viettää aikaa mieluummin metsässä kuin hallissa, joten vähään aikaan ei tuloksista tällä palstalla kirjoitella. Samalla varmasti blogikin alkanee hiljentyä talven ajaksi. Jahdista tulee otettua harvemmin kuvia, mutta laitetaan nyt tällä kertaa muutama, kun vielä oli tarpeeksi valoisaa niiden ottamiseen (kiitos Tero kuvista!).

Käytävä löydetty

Eteenpäin vaan

 

Kylläpä jaksankin ihalla noita pelottomia luolakoiria! Ajatelkaapa millaista rohkeutta vaaditaan koiralta tunkea itsensä maanalle ja edetä ahtaissa luolastoissa etsimässä pienpetoa? Siinäpä jokaiselle parsonin kasvattajalle haastetta: kuinka säilyttää tuo hieno luonteenlujuus koirissamme.  Ja toivon todella, että vaikka parson on monipuolisuudellaan ihastuttanut yhä uudet ja uudet ihmiset harrastamaan, niin myös tämä rodun alkuperäinen käyttötarkoitus ja sen vaatimat ominaisuudet pystytään säilyttämään.

Kaikille käyttöparsoneista tai luolametsästyksestä kiinnostuneille linkki-vinkkinä http://www.huntingparsons.com/, käykäähän tutustumassa, jos ette ole sitä jo tehneet!

 

Aina ei saalista tule helpolla, vaikka koira toimisikin moitteettomasti. Joskus tulee väkisinkin hopeaa, kun eläin on ottamattomassa paikassa. Syvyys pelkästään ei ole vielä este, lapioimallahan siitäkin selviää.

Ahkerampi kuin kunnan työntekijä?

 

Tässä lajissa pieni koko on vaan eduksi

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta joskus kaikesta ahkeruudesta huolimatta tulee hopeaa kaulaan. Viikonloppuna Peksu ajoi supin kalliohalkeamaan, ja vaikka Hertta sitä työsti moitteettomasti muutaman tunnin, saalis jäi saamatta kun sitä ei kallion läpi yksinkertaisesti vaan saanut pois. Onneksi sentään koira tuli pois…

Samalla tavalla meinasi käydä viikolla kivijalkatalon alla, kun Peksu nappasi mäyrän työnalle kohtaan, johon ei ollut pääsyä. Peksun työtä ei häirinnyt muut asukkaat eivätkä muut koirat, vaan se jatkoi tuntitolkulla saman eläimen kanssa. Lopulta se oli niin väsyksissä, että otti välillä tirsat kivijalan vieressä vahtien saalistaan toisella silmällä! Jatkoi sitten työtään heti kun mäyrä yritti karkuun… Sillävälin Hertta ja porukan muut koirat kävivät työstämässä sentään taloon asettuneet supit pois!

Supipari jatkaa yhteiseloaan rajan toisella puolen

 

Jahtitahti kiihtyköön!

Pojasta polvi paranee…

Repoketun Firecracker

Peksun poika (eli Hertan veli) Pastori osallistui tänään Vihdissä luolakokeeseen.

Tavoitteena oli A-tulos, joka on jäänyt viime kerroilla haaveeksi hiekkaesteen taakse. Pastori näet aloitti jo oikeankin metsästyksen keväällä, ja ilmeisesti sen seurauksena alkoi kuumua liikaa putkilla. Ja kun oikein kuumui, unohtui kaivaminen ja hiekkaesteen takana vaan huudettiin suoraa huutoa…

A-kokeessahan siis putki täytetään lyhyeltä pätkältä hiekalla, ja koiran on osattava kaivaa itsensä läpi hakupesälle 10 minuutin sisällä. Tänään koe alkoi samanlaisella haukkumisella, mutta onneksi koira rauhoittui nopeasti työskentelemään. Ja kun Pastori aloitti työskentelyn, oli koe nopeasti suoritettu: Tuloksena siis A46 ja FI KVA -titteli!

Pastorikin taitaa olla mäyräkoira...

Kylläpä minä pidän tuosta koirasta! Se on iloinen, avoin ja energinen, mutta ennen kaikkea siitä tulee vielä upea metsästyskoira! Tämähän oli nyt Peksun ja Milin pentueeseen jo toinen käyttövalio, joten onnittelu kasvattajalle tästä hyvästä pentueesta!

Ja erityisesti: onnea Katja ja taustajoukot ja kiitokset Pastorin kouluttamisesta!