Vuosi vaihtuu,

mutta mikään ei muutu. Ainakaan koirien elämässä.

Talven iloja

Jahtikausi on parhaimmillaan. Ennen joulua käväisimme Siuntiossa jahdissa, saaliina 6 supikoiraa ja 2 mäyrää. Menetyksenä 2 etuhammasta Hertalta (kutsutaan nykyään myös nimellä Peltonen). Koirat pelasivat ja makkara maistui, mutta päivän parasta antia olivat taas hyvät naurut ja uusi mielenkiintoinen tuttavuus. Mielenkiintoinen siis Hertan kannalta, lisätietoja voi kysellä Sannalta Repoketun.com.

Kokeilimme myös lume-koetta, mutta miten meidän tuurilla yhä edelleen löytyy vain mäyriä koe-luolista??? Ja niinhän se taas keskeytykseen päättyi, kun reippaasta alusta huolimatta mäyrä pääsi tulppaan laajassa pehmeässä hiekkapesässä 2, 5 metrin syvyydessä.

Yhteenvetona kuluneesta vuodesta voi todeta, että eipä kyllä saavutusten puolelta paljon jäänyt hampaankoloon:

* agilityssä Peksu pääsi osallistumaan sekä SM-kisoihin että MM-karsintoihin ja on mielestäni tänä vuonna edistynyt ennen kaikkea suoritusvarmuudessa. Hylky-ratoja tulee entistä vähemmän. Hertta puolestaan aloitti vasta kisauransa, mutta nousi jo kolmosiin saavuttaen sielläkin jo muutaman hyvän 0-radan.

* tottelevaisuus-kokeissa molemmat saavuttivat 1-tulokset alo-luokassa. Hertta olisi ollut jo valmis avoimeenkin luokkaan, mutta emme enää saaneet kisapaikkaa loppuvuonna meille sopiviin kisoihin. Peksu puolestaan on alkanut paitsi pitää toko-treeneistä, edistynyt aivan huikeasti maltin ja rauhallisuuden osalta.

* metsästyskausi lähti käyntiin sujuvasti. Alkukaudesta molemmat pääsivät hyviin mäyrä-työskentelyihin ja syksyn saldona niitä saatiin kymmenkunta. Kun supit siirtyivät maan alle, työskentelytyyli muuttui Hertalla hetkessä tiivimmäksi, mikä osaltaan on nyt hieman sotkenut mäyrätyyliä. Uskon kuitenkin, että asia korjaantuu kun kokemus karttuu molempien osalta.

* näyttelyissäkin pyörähdettiin muutamaan otteeseen. Hertta saavutti muotovalion arvon niin Suomessa kuin muutamassa muussakin maassa, sekä kahmi päälle pari cacibia, Peksullekin tippui sertit Virosta ja Suomesta.

Paljon paremmin ei siis olisi voinut mennäkään!

Tulevalle vuodelle suunnitelmissa on pääosin samaa kauraa. Uusi vuosi korkataan agi-kisoilla, mutta sitten keskitytään taas jahtiin. Hertalle on suunnitteilla pentue kevään juoksusta, mutta minun harrastusten määrää se ei vähennä, sillä aloittelin juuri harjoitella uuden kisa-koiran (tolleri-Caron) kanssa tavoitteenani kesän agilityn arvokilpailut. “Uutena” lajina ajattelin aloitella tavoitteellisemmin verijälkeä keväällä, mikäli vain ehdin. Ja on tässä jo kalenteria selailtu muutaman ulkomaan-matkankin osalta…

Antoisaa Uutta Vuotta 2012 kaikille!

Rauhallista joulua

 

Toivottaa Hertta, Peksu ja ihmisväki!

Täysi tusina

supikoiria pääsi autuaammille maille, kun kokoonnuimme jo tutuksi käyneellä kokoonpanolla Etelä-Suomeen. Ja mikäs meillä oli metsästellessä, kun sää suosi ja koirat pelasivat. Peksun poika Pastori oli uutena mukanamme tällä kertaa, mutta se ei todellakaan jäänyt vähäisimmäksi, siitä tuli kerralla työkoira! Hyvä haku ja tiivis, periksi antamaton työskentely.

Kuvat kertokoot jahdista enemmän, kaikki ottanut Sanna Uhlbäck:

Onko siellä perukoilla joku, vai haukuttiinko tyhjää... Olihan siellä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valoisa aika käy jo lyhyeksi, mutta sehän ei meitä estä. Peksun supi pinnalle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hertallekin saalista

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pastori-veljestä kuoriutui työkoira!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jahdin jälkeen suuntasin lomalle Itä-Suomeen ja käväisin Itsenäisyyspäivän agi-kisoissa. Milloinkahan sitä myöntäisi, että se JOA:n käyttämän maneesin alusta ei sovi tähän lajiin? Jälleen kerran löysin kuitenkin itseni kahlaamassa pehmeässä hötössä, ja siitähän seurasi sitä mitä ennenkin: hylkyjä hylkyjen perään. Hertta ja Peksu kun eivät anna sekunnin sadasosankaan myöhästymistä anteeksi, ja nyt taisin olla jatkuvasti väärässä paikassa. No viimeisen radan vedin sisulla ja raivolla jalat maitohapoille, ja siltä sitten otimmekin voiton Peksun kanssa. Vitosella sekin (muurin palikat), mutta siinä konkurssissa sekin maistui jo makealle!

Loppuun vielä otettiin yksi erä mäyrän kanssa, maan alla Tuittu (Hertan iso-sisko) ja maan päällä kaksi reipasta tyttöä:

Lissää kiviä, kiitos!

Tällä kertaa Tuittu oli sitkeämpi kuin tytöt, ja mäyrä sai pitää henkikultansa toistaiseksi, mutta tämä ei suinkaan jäänyt tähän