Täysi tusina
supikoiria pääsi autuaammille maille, kun kokoonnuimme jo tutuksi käyneellä kokoonpanolla Etelä-Suomeen. Ja mikäs meillä oli metsästellessä, kun sää suosi ja koirat pelasivat. Peksun poika Pastori oli uutena mukanamme tällä kertaa, mutta se ei todellakaan jäänyt vähäisimmäksi, siitä tuli kerralla työkoira! Hyvä haku ja tiivis, periksi antamaton työskentely.
Kuvat kertokoot jahdista enemmän, kaikki ottanut Sanna Uhlbäck:
Onko siellä perukoilla joku, vai haukuttiinko tyhjää... Olihan siellä.
Valoisa aika käy jo lyhyeksi, mutta sehän ei meitä estä. Peksun supi pinnalle.
Hertallekin saalista
Pastori-veljestä kuoriutui työkoira!
Jahdin jälkeen suuntasin lomalle Itä-Suomeen ja käväisin Itsenäisyyspäivän agi-kisoissa. Milloinkahan sitä myöntäisi, että se JOA:n käyttämän maneesin alusta ei sovi tähän lajiin? Jälleen kerran löysin kuitenkin itseni kahlaamassa pehmeässä hötössä, ja siitähän seurasi sitä mitä ennenkin: hylkyjä hylkyjen perään. Hertta ja Peksu kun eivät anna sekunnin sadasosankaan myöhästymistä anteeksi, ja nyt taisin olla jatkuvasti väärässä paikassa. No viimeisen radan vedin sisulla ja raivolla jalat maitohapoille, ja siltä sitten otimmekin voiton Peksun kanssa. Vitosella sekin (muurin palikat), mutta siinä konkurssissa sekin maistui jo makealle!
Loppuun vielä otettiin yksi erä mäyrän kanssa, maan alla Tuittu (Hertan iso-sisko) ja maan päällä kaksi reipasta tyttöä:
Lissää kiviä, kiitos!
Tällä kertaa Tuittu oli sitkeämpi kuin tytöt, ja mäyrä sai pitää henkikultansa toistaiseksi, mutta tämä ei suinkaan jäänyt tähän 
