FI KVA-M!

Hertta työssään

Lume-kokeessa on siis kyse luonnonmetsästys-kokeesta luolakoirille. Se pidetään normaalissa metsästystilanteessa, jonka arvostelee ylituomari. Koeaika on 90 minuuttia, jonka jälkeen riista on saatava metsästettyä koiralle. Koe keskeytetään hyväksytysti aikaisemmin, jos koira painostaa eläimen ulos tai osoittaa muulla tavoin hallitsevansa tilannetta riittävällä taidolla.

Edellinen koehan meillä keskeytettiin Hertan painostaessa mäyrän ulos luolastaan. Tällä kertaa supi painui peräluolaan, josta pääsi ylhäältä päin puolustautumaan. Hertasta huomasikin, että tilanne oli uusi ja vaikea, mutta riittävän taidokkaasti se ratkaisi kokeen 90 minuutin suorituksella!

Kiitokset jälleen kerran kasvattajalle tästä ihanasta koirasta! Nyt on Hertan osalta kokeet ja kisat tälle keväälle ohi, ja jäämme odottamaan juoksun alkua…

Siitä sitten alkaakin toivottavasti kokonaan uusi, seesteisempi kevät

Hertalle LUME1 Riihimäellä, tuomarina Antti Hirviniemi.

LUME1 18.1.2011

Hertta sai painostettua mäyrän ulos luolasta ennen koeajan täyttymistä, ja näin koe hyväksytysti läpi!

Viime viikonloppu meni kevyellä työllä, ainakin meidän koirien osalta. Sanna ja Arto kun olivat käymässä, joten heidän koiransa pääsivät päärooliin Tammisaaren maastoissa. Kahden tiiviin päivän saldo oli peräti 11 supia ja 2 mäyrää, kuvia ja tunnelmia kiinnostuneille repoketun galleriasta.

Uusia haasteita päin vaan!

Lauantaina suuntasimme Hyvinkäälle Ismon luo katsastamaan muutaman paikan asukit. Paikalle saatiinkin kasattua oikein sukukokous, sillä mukaan pääsivät Katja ja Ari Pastori-veljen kanssa, sekä serkkuni Soile Ilen ja Iines-kettarin kanssa.

Aamu aloitettiin reippaasti Peksun otteilla, eka supi oli eräksi muutamassa minuutissa löytymisestään Peksun vedettyä sen luolan suuaukolle. Toista saatiin jo kaivaakin hieman, mutta melkein samalla vauhdilla jatkettiin jo eteenpäin.

Pastorin saaliit

Seuraavalla luolalla Pastori-poijalle napakalla työskentelyllä kaksi supia samasta perästä. Napakkuutta tarvittiin myös ampujalta, kun niille tuli ihan kilpailu, kumpi ehtii ensin ampumalinjalle

Viimeiseksi lähdettiin tutustumaan mäyristään tunnettuun latoon. Ja siellähän niitä oli, muutamakin. Hässäkkä oli valmis, kun niitä sinkoili joka lattian raosta eri suuntiin, mutta Hertan tiiviillä työllä ja Ilen tarkalla sihdillä eräksi kuitenkin kaksi.

Sunnuntaina sitten kävimme vieraisilla Karkkilassa. Taas Peksu sai aloittaa, koska luolaa kehuttiin vaikeaksi. No kaksi supia siitä  saatiin pintaan melkoisen nopeasti, kun kaivamista oli huikeat 50 senttiä. Muutaman tyhjän pesän jälkeen saatiin haastetta heinäladosta. Hertta kuitenkin vakuuttavalla työllä pysäytti sopivaan kohtaan kaksi supia, jotka jonkinlaisen pehkuissa mylläämisen jälkeen saatiin raittiiseen ilmaankin. Viimeiseksi ladon alla kävi vielä kokenut saku-rouva hakemassa yhden supin eräksi.

Kaikkiaan viikonlopun saldo oli siis 9 supia ja 2 mäyrää. Kaikki tulivat tasaisen varmalla työllä, kyllä nuo koirat näköjään hommansa osaavat!

Ei kun vaan seuraavaa reissua suunnittelemaan!

Talven iloja

Jahtikausi on parhaimmillaan. Ennen joulua käväisimme Siuntiossa jahdissa, saaliina 6 supikoiraa ja 2 mäyrää. Menetyksenä 2 etuhammasta Hertalta (kutsutaan nykyään myös nimellä Peltonen). Koirat pelasivat ja makkara maistui, mutta päivän parasta antia olivat taas hyvät naurut ja uusi mielenkiintoinen tuttavuus. Mielenkiintoinen siis Hertan kannalta, lisätietoja voi kysellä Sannalta Repoketun.com.

Kokeilimme myös lume-koetta, mutta miten meidän tuurilla yhä edelleen löytyy vain mäyriä koe-luolista??? Ja niinhän se taas keskeytykseen päättyi, kun reippaasta alusta huolimatta mäyrä pääsi tulppaan laajassa pehmeässä hiekkapesässä 2, 5 metrin syvyydessä.

Yhteenvetona kuluneesta vuodesta voi todeta, että eipä kyllä saavutusten puolelta paljon jäänyt hampaankoloon:

* agilityssä Peksu pääsi osallistumaan sekä SM-kisoihin että MM-karsintoihin ja on mielestäni tänä vuonna edistynyt ennen kaikkea suoritusvarmuudessa. Hylky-ratoja tulee entistä vähemmän. Hertta puolestaan aloitti vasta kisauransa, mutta nousi jo kolmosiin saavuttaen sielläkin jo muutaman hyvän 0-radan.

* tottelevaisuus-kokeissa molemmat saavuttivat 1-tulokset alo-luokassa. Hertta olisi ollut jo valmis avoimeenkin luokkaan, mutta emme enää saaneet kisapaikkaa loppuvuonna meille sopiviin kisoihin. Peksu puolestaan on alkanut paitsi pitää toko-treeneistä, edistynyt aivan huikeasti maltin ja rauhallisuuden osalta.

* metsästyskausi lähti käyntiin sujuvasti. Alkukaudesta molemmat pääsivät hyviin mäyrä-työskentelyihin ja syksyn saldona niitä saatiin kymmenkunta. Kun supit siirtyivät maan alle, työskentelytyyli muuttui Hertalla hetkessä tiivimmäksi, mikä osaltaan on nyt hieman sotkenut mäyrätyyliä. Uskon kuitenkin, että asia korjaantuu kun kokemus karttuu molempien osalta.

* näyttelyissäkin pyörähdettiin muutamaan otteeseen. Hertta saavutti muotovalion arvon niin Suomessa kuin muutamassa muussakin maassa, sekä kahmi päälle pari cacibia, Peksullekin tippui sertit Virosta ja Suomesta.

Paljon paremmin ei siis olisi voinut mennäkään!

Tulevalle vuodelle suunnitelmissa on pääosin samaa kauraa. Uusi vuosi korkataan agi-kisoilla, mutta sitten keskitytään taas jahtiin. Hertalle on suunnitteilla pentue kevään juoksusta, mutta minun harrastusten määrää se ei vähennä, sillä aloittelin juuri harjoitella uuden kisa-koiran (tolleri-Caron) kanssa tavoitteenani kesän agilityn arvokilpailut. “Uutena” lajina ajattelin aloitella tavoitteellisemmin verijälkeä keväällä, mikäli vain ehdin. Ja on tässä jo kalenteria selailtu muutaman ulkomaan-matkankin osalta…

Antoisaa Uutta Vuotta 2012 kaikille!

Toivottaa Hertta, Peksu ja ihmisväki!

Kuvat kertokoot jahdista enemmän, kaikki ottanut Sanna Uhlbäck:

Onko siellä perukoilla joku, vai haukuttiinko tyhjää... Olihan siellä.

Valoisa aika käy jo lyhyeksi, mutta sehän ei meitä estä. Peksun supi pinnalle.

Hertallekin saalista

Pastori-veljestä kuoriutui työkoira!

Jahdin jälkeen suuntasin lomalle Itä-Suomeen ja käväisin Itsenäisyyspäivän agi-kisoissa. Milloinkahan sitä myöntäisi, että se JOA:n käyttämän maneesin alusta ei sovi tähän lajiin? Jälleen kerran löysin kuitenkin itseni kahlaamassa pehmeässä hötössä, ja siitähän seurasi sitä mitä ennenkin: hylkyjä hylkyjen perään. Hertta ja Peksu kun eivät anna sekunnin sadasosankaan myöhästymistä anteeksi, ja nyt taisin olla jatkuvasti väärässä paikassa. No viimeisen radan vedin sisulla ja raivolla jalat maitohapoille, ja siltä sitten otimmekin voiton Peksun kanssa. Vitosella sekin (muurin palikat), mutta siinä konkurssissa sekin maistui jo makealle!

Loppuun vielä otettiin yksi erä mäyrän kanssa, maan alla Tuittu (Hertan iso-sisko) ja maan päällä kaksi reipasta tyttöä:

Lissää kiviä, kiitos!

Tällä kertaa Tuittu oli sitkeämpi kuin tytöt, ja mäyrä sai pitää henkikultansa toistaiseksi, mutta tämä ei suinkaan jäänyt tähän

Kerrankin paistoi aurinko ja päästiin valoisan aikana vielä kotiinkin! Ensi viikonloppuna onkin sitten varmasti luvassa pitempiä päiviä…

Ja tulevan loman kunniaksi ilmoittauduin vielä agility-kisoihinkin, jotteivät pääse sitäkään unohtamaan kokonaan. Tai rehellisesti sanottuna: minä en pääse unohtamaan

“Lomaa” odotellen siis!

Sunnuntai-aamun pikkupakkasessa lähdimme kokeilemaan lume-koetta pikaisella varoitusajalla. Maapesä oli laaja, ulkona mäyrän tuomat heinät. Ja niinhän siinä kävi, ettei Hertta saanut purettua mäyrän tulppaa niin, että olisi eläintä löytänyt. Keskeytin kokeen, kun tajusin, ettei sillä työskentelyllä tulosta tulisi, vaan koira tarvitsee vielä apua tulpan purkamisessa.

Samalla kuitenkin tuli paikalliselta metsästysseuralta pyyntö tulla etsimään muutamaa tuntia aikaisemmin ammuttua haavakko-peuraa, joten lähdimme Hertan kanssa paikan päälle katsomaan löytyykö verijälkeä viimeiseltä makuulta. Alku ei näyttänyt lupaavalta, kun Hertta kieltäytyi lähtemästä suuntaan johon metsästäjät sanoivat peuran juosseen. Onneksi joku porukasta äkkäsi, että saattoihan se kyllä juosta muuallekin, ja kun annoin Hertalle vapaat kädet (tai siis nenän), niin johan alkoi tapahtua. Laajalla kaarella se etsi jäljen kokonaan eri suunnasta, ja ylhäällä mäen päällä saatiin varmistus oikeasta ilmaisusta, kun löydettiin sorkanjäljet ja veritipat.

Tunnin verran etenimme jälkeä reipasta tahtia, yli ojien ja lammikoiden, ja Hertta kulki eteenpäin määrätietoisesti. Lopulta sen vauhti hieman hiipui ja se alkoi nuolla huuliaan ja vilkuilla minua. Epäilys jo iski mieleeni, mutta samassa ampuja näki peuran katoavan metsikköön edellämme. Kohdalta löysimme makauksen, eli Hertta olikin vain ilmaissut minulle, että nyt ollaan lähellä. Nyt pääsimmekin sitten jo järjestämään passiketjua ja pidimme pienen tauon, että peurakin rauhoittuu.

Matkan jatkuttua alkoi vartin päästä sama vilkuilu ja huulten nuoleskelu, ja pääsimme peuraa jo 20 metrin päähän. Jatkoimme edelleen matkaa ajaen sitä kohti passiketjua. Taas meni vartti, ja Hertta alkoi saman vilkuilun. Nyt näinkin peuran seisomassa edessämme rinteessä, ja viittilöin ampujan paikalle. Hertan kanssa odotimme kyykyssä paikoillamme, kun ampuja etsi hyvän paikan, ja niin saatiin peura lopetettua. Olipa hieno päätös jäljestykselle!

Ei hullumpi saalis tämäkään

Niin se vaan lume-kokeen pettymys vaihtui onnistumisen tunteeseen!

————————————————————————–

Kultaa tuli sitten kaulaan lopulta myös siltä luolalta, kun maa avattiin siitä tulpan yläpuolelta: Siitä eteenpäin homma toimi totuttua kaavaa, ja lopulta oli maanpinnalla myös pari mäyrää. Toinen tuli pinnalle Hertan työstämänä ja toinen paikalla olleella mäyräkoiralla.

Onneksi ei ole nyt ainakaan viikkoon vapaapäiviä töistä, niin ei tarvitse rehkiä näin paljon!

Tutka kaulaan ja pimeyteen

Luolametsästys on sen verran rankka laji, että jätämme nyt suosiolla muut kisat ja kokeet pois. Muutenkin haluan viettää aikaa mieluummin metsässä kuin hallissa, joten vähään aikaan ei tuloksista tällä palstalla kirjoitella. Samalla varmasti blogikin alkanee hiljentyä talven ajaksi. Jahdista tulee otettua harvemmin kuvia, mutta laitetaan nyt tällä kertaa muutama, kun vielä oli tarpeeksi valoisaa niiden ottamiseen (kiitos Tero kuvista!).

Käytävä löydetty

Eteenpäin vaan

Kylläpä jaksankin ihalla noita pelottomia luolakoiria! Ajatelkaapa millaista rohkeutta vaaditaan koiralta tunkea itsensä maanalle ja edetä ahtaissa luolastoissa etsimässä pienpetoa? Siinäpä jokaiselle parsonin kasvattajalle haastetta: kuinka säilyttää tuo hieno luonteenlujuus koirissamme.  Ja toivon todella, että vaikka parson on monipuolisuudellaan ihastuttanut yhä uudet ja uudet ihmiset harrastamaan, niin myös tämä rodun alkuperäinen käyttötarkoitus ja sen vaatimat ominaisuudet pystytään säilyttämään.

Kaikille käyttöparsoneista tai luolametsästyksestä kiinnostuneille linkki-vinkkinä http://www.huntingparsons.com/, käykäähän tutustumassa, jos ette ole sitä jo tehneet!

Aina ei saalista tule helpolla, vaikka koira toimisikin moitteettomasti. Joskus tulee väkisinkin hopeaa, kun eläin on ottamattomassa paikassa. Syvyys pelkästään ei ole vielä este, lapioimallahan siitäkin selviää.

Ahkerampi kuin kunnan työntekijä?

Tässä lajissa pieni koko on vaan eduksi

Mutta joskus kaikesta ahkeruudesta huolimatta tulee hopeaa kaulaan. Viikonloppuna Peksu ajoi supin kalliohalkeamaan, ja vaikka Hertta sitä työsti moitteettomasti muutaman tunnin, saalis jäi saamatta kun sitä ei kallion läpi yksinkertaisesti vaan saanut pois. Onneksi sentään koira tuli pois…

Samalla tavalla meinasi käydä viikolla kivijalkatalon alla, kun Peksu nappasi mäyrän työnalle kohtaan, johon ei ollut pääsyä. Peksun työtä ei häirinnyt muut asukkaat eivätkä muut koirat, vaan se jatkoi tuntitolkulla saman eläimen kanssa. Lopulta se oli niin väsyksissä, että otti välillä tirsat kivijalan vieressä vahtien saalistaan toisella silmällä! Jatkoi sitten työtään heti kun mäyrä yritti karkuun… Sillävälin Hertta ja porukan muut koirat kävivät työstämässä sentään taloon asettuneet supit pois!

Supipari jatkaa yhteiseloaan rajan toisella puolen

Jahtitahti kiihtyköön!

Repoketun Firecracker

Peksun poika (eli Hertan veli) Pastori osallistui tänään Vihdissä luolakokeeseen.

Tavoitteena oli A-tulos, joka on jäänyt viime kerroilla haaveeksi hiekkaesteen taakse. Pastori näet aloitti jo oikeankin metsästyksen keväällä, ja ilmeisesti sen seurauksena alkoi kuumua liikaa putkilla. Ja kun oikein kuumui, unohtui kaivaminen ja hiekkaesteen takana vaan huudettiin suoraa huutoa…

A-kokeessahan siis putki täytetään lyhyeltä pätkältä hiekalla, ja koiran on osattava kaivaa itsensä läpi hakupesälle 10 minuutin sisällä. Tänään koe alkoi samanlaisella haukkumisella, mutta onneksi koira rauhoittui nopeasti työskentelemään. Ja kun Pastori aloitti työskentelyn, oli koe nopeasti suoritettu: Tuloksena siis A46 ja FI KVA -titteli!

Pastorikin taitaa olla mäyräkoira...

Kylläpä minä pidän tuosta koirasta! Se on iloinen, avoin ja energinen, mutta ennen kaikkea siitä tulee vielä upea metsästyskoira! Tämähän oli nyt Peksun ja Milin pentueeseen jo toinen käyttövalio, joten onnittelu kasvattajalle tästä hyvästä pentueesta!

Ja erityisesti: onnea Katja ja taustajoukot ja kiitokset Pastorin kouluttamisesta!